Tuokko Yhtiöt
Historia
1970-luku
Suoritettuaan KHT-tutkinnon Yrjö Tuokko perusti nimeään kantavan tilintarkastustoimiston vuonna 1971 nimeltä Tilintarkastus Yrjö Tuokko Ky. Toiminta alkoi yhden miehen toimistona kirjaimellisesti espoolaisen omakotitalon ullakkohuoneesta. Ensimmäiset tilintarkastusasiakkaamme olivat kuljetusalaa edustavat valtakunnalliset järjestöt ja yhtiöt. Tämä johtui siitä, että ennen KHT-tutkinnon suorittamista Yrjö Tuokko toimi lähes kymmenen vuotta taloushallinnon johtotehtävissä.
Pian toimintamme kuitenkin laajeni ja ullakkohuoneesta muutettiin 70-luvun puolessa välissä Helsingin keskustaan. Toimisto työllisti tuolloin noin 10 henkilöä ja asiakaskunta käsitti lähes 500 asiakasta, jotka edustivat eri yritysmuotoja.
1980-luku
Toimintamme kasvaessa tasaisesti ja henkilökuntamme lisääntyessä jouduimme 80-luvun alkupuolella tilanteeseen, jossa seinät olivat vastassa ja muutto uusiin tiloihin taas edessä. Vuonna 1984 hankimme omaksi toimitilakiinteistöksi Helsingin Kulosaaresta hirsisen, kaksikerroksisen rantahuvilan nimeltä Villa Neovius. Muuttaessamme tiloihin meitä oli runsaat 20 henkilöä ja asiakkaidemme lukumäärä lähenteli tuhatta. Asiakaskuntamme kasvu kohdistui suurelta osin pk-sektorin yrityksiin. Merkittävän osan asiakaskunnastamme muodostivat kuitenkin jo tuolloin suuryritykset.
1980-luvun lopulla perustimme yrityssaneerauksiin erikoistuneen tarkastusryhmän. Perustaminen ajoittui näin jälkeenpäin tarkasteltuna oikeaan aikaan 1990-luvun lamaa ajatellen. Kansainvälistyminen tilintarkastusalalla alkoi 1980-luvulla kansainvälisten tilintarkastusketjujen työntyessä myös Suomeen. Meidän ensimmäinen kansainvälinen yhteistyökumppanimme oli Grant Thornton –ketju, jonka kanssa yhteistyö alkoi 1980-luvun lopulla ja jatkui aina 1990-luvun puoliväliin asti.
1990-luku
1980-luvun loppua ja erityisesti 1990-luvun alkupuolta leimasi talouselämässä lähimain holtiton meno. Yritysten velkaantuminen pääpainoisesti ulkomaisella luotonotolla, jatkuva turbulenssinomainen hintojen, korkojen ja arvojen nousu sekä yli 30 % devalvaatio olivat tekijöitä, jotka romahduttivat talouden ennennäkemättömään lamaan. Tämä johti tuhansien yritysten konkursseihin ja sitä kautta omaisuuden uusjakoon jopa niin, että eräät instituutioina pidetyt yksiköt hävisivät talouselämämme kartalta.
Tämä kehitys merkitsi toiminnassamme sitä, että erityistarkastusryhmämme kasvoi ollen suurimmillaan 10-15 henkilöä. Olemme olleet mukana yli 1500 erityistarkastuksessa. Joukossa lähes kaikki miljardiluokkaa edustavat konkurssit Suomessa. Konkurssi sinänsä on talouselämään kuuluva ilmiö, ja useimmat konkurssit ovat väistämätön seuraus muuttuneista olosuhteista.
Viron itsenäistymisen jälkeen perustimme vuonna 1992 Tallinnaan tytäryhtiömme Tuokko Oü:n. Viron itsenäistymisen jälkeen suomalaisten yritysten toiminta Virossa kasvoi, ja näimme tilauksen suomalaisia yrityksiä ymmärtävälle tilitoimistotoiminnalle. Tämä toimisto työllistää tällä hetkellä n. 20 henkilöä, ja sen palveluihin kuuluvat yritysten taloushallinto ja tilintarkastus.
1990-luvun puolivälissä aloitimme yhteistyön Deloitte -ketjun kanssa. Yhteistyön alkaessa henkilökunnan lukumäärä oli jo tuolloin yli 40 henkilöä, ja muutimme Helsingin Munkkiniemeen. Villa Neoviuksesta emme kuitenkaan luopuneet, vaan se jäi edelleen yhtiömme käyttöön.
1990-luvulla aloitettu EU-instituutioiden ja EU:n projektirahoituksen tarkastus mahtuu myös kokemuspiiriimme. Olimme viisi vuotta Euroopan investointipankin tilintarkastajina - yhden vuoden peräti tilintarkastajien puheenjohtajana. Tässä yhteydessä osallistuimme myös EU-varojen käyttöä koskeviin tarkastuksiin useissa jäsenmaissa mm. Hollannissa, Itävallassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa.
2000-luku
Irtaannuimme Deloitte-ketjusta vuonna 2001. Tämän jälkeen perustettiin Tuokko Tilintarkastus Oy, ja Yrjö Tuokko Oy jäi emoyhtiön rooliin.
Vuonna 2002 Suomen toimintaa laajennettiin Viron kokemusten innoittamana taloushallinnon ulkoistamispalveluiden suuntaan. Konserniin ostettiin kaksi tilitoimistoa, jotka nykyisin toimivat nimellä Tuokko Laskenta Oy.
Vuonna 2003 toteutettiin yrityksessä sukupolvenvaihdos, jolloin Yrjö Tuokko siirsi perustamansa yrityksen omistuksen lapsilleen Timolle ja Pialle. Yrjö Tuokko Oy:n nimi muutettiin Tuokko Yhtiöt Oy:ksi vuonna 2009.

